Mindfulness, kirkko, Zen ja Buddha

Helsingin hiippakunta, Helsingin seurakuntayhtymä ja Kirkon lähetystyön keskus järjestivät 7. helmikuuta 2014 seminaarin “Mindfulness tulee (tuli jo) – tiedostaako kirkko?”. Samana päivänä Tampereen yliopiston Aikalainen – lehdessä kerrottiin, että mindfulness – menetelmän vaikutuksia työhyvinvointiin selvitetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Jutun mukaan ”tänä vuonna saadaan tietää, miten positiiviseen psykologiaan perustuvat harjoitukset vaikuttavat teollisuusyrityksen työilmapiiriin”.

Kirkko ja kaupunki – lehdessä kerrottiin kirkon mindfulness – seminaarista 19. helmikuuta otsikolla Läsnäolo vie juurille. Edellisenä päivänä (18.2.) HS oli julkaissut jutun, jossa kerrottiin että Suomessakin aletaan tutkia, edistääkö tietoisen läsnäolon taito lasten ja nuorten mielenterveyttä. Jutussa ei käytetty kertaakaan sanaa mindfulness. Ylen Radio 1 Horisontti – ohjelmassa 16.2. keskusteltiin myös kirkon mindfulness – seminaarista. Ohjelmassa uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen esitti huolensa siitä, että kirkko jää jalkoihin, kun ihmisille tarjotaan mindfulnessia.

Osallistuin itse kirkon järjestämään mindfulness-seminaariin. Paikalla oli lehtijutun mukaan 140 ihmistä. Minusta tuntui, että meitä oli enemmän. Tunnelma oli sekava, puheenvuoroja olisi haluttu lisää ja kysymyksiä oli paljon. Seminaarin juontajana toiminut Pekka Y. Hiltunen lupasikin, että keskustelu jatkuu.

Määritelmät, tulkinnat, juuret ja perustelut – iloisesti sekaisin

 Mindfulness on nyt siis, syystäkin, jatkuvasti yhä enemmän esillä mediassa. Kaikenlaiset väärinkäsitykset ja yksipuoliset tulkinnat ja yleistykset leviävät myös nopeasti. Yksi tällainen sitkeä käsitys on se, että mindfulness perustuu zen-buddhalaisuuteen. On totta, että virallisessa terveydenhoidossa maailmanlaajuisesti käyttöön otetun MBSR-menetelmän kehittäjät saivat ideansa oltuaan kuuntelemassa zen-buddhalaisen munkin luentoa lääketieteellisten opintojensa alkuvaiheessa. Yhtä hyvin he kuitenkin olisivat voineet kuulla vaikkapa luennon  kristillisestä syvämietiskelystä. Wilfrid-Stinissen-kristillinen-syvamietiskely. Eihän voi sanoa, että esimerkiksi syöminen perustuu minkään tietyn maanosan keittiöön, vai voiko?

Mindfulness – nimeä käytetään suppeassa merkityksessä joistakin hyväksyvään läsnäoloon perustuvista stressinhallintamenetelmistä. Tunnetuin näistä menetelmistä on tohtori Jon Kabat-Zinnin Massachusettsin yliopistossa kehittämä MBSR®-menetelmä (Mindfulness Based Stress Reduction). Tämän menetelmän tehosta kroonisiin sairauksiin, kiputiloihin ja masennukseen on tehty tuhansia tutkimuksia, ja teho on kiistattomasti todistettu. MBSR®-menetelmä on tavaramerkiksi rekisteröity kokoelma harjoituksia, jotka on helppo oppia ja joita noudattamalla saa merkittäviä tuloksia. Tästä menetelmästä oli kirkon seminaarissa ja Yle 1 Horisontti – ohjelmassa puhumassa MBSR®-tuotepaketin Suomeen tuonut kehoterapeutti ja kouluttaja Leena Pennanen.

Toinen yleistyvä väärinkäsitys on se, että mindfulness ja myös tunne- ja tietoisuustaidot olisivat ”positiivista psykologiaa”. Tunne- ja tietoisuustaitoja käytetään kognitiivisessa psykologiassa. Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT) on yhdysvaltalaisen psykologin Marsha Linehanin työryhmineen kehittelemä kognitiivisen käyttäytymisterapian muoto.  Senkin kerrotaan yleisesti pohjautuvan zen-buddhalaisuuteen. Marsha Linehan itse kuitenkin kertoo, että sai ilmestyksenomaisen oivalluksensa hyväksymisen ja rakastamisen merkityksestä vuonna 1967 rukoillessaan pienessä katolisessa kappelissa Chigacossa.

Mindfulness ei ole myöskään rentoutumista, vaikka sen tuloksena keho ja mieli rentoutuvatkin. Tämä väärinkäsitys perustuu siihen, että stressin vaikutuksia yritetään purkaa kehosta erilaisilla rentoutusmenetelmillä, jotka tietenkin toimivat. Mindfulness on kuitenkin enemmän, eli se tähtää ajattelutavan muutokseen siten, että uutta stressiä ei tulisi koko ajan rentoutumalla puretun tilalle.

No mitä se on?

Laajassa merkityksessä mindfulness – nimeä käytetään yleisnimityksenä tunne- ja tietoisuustaidoille ja tietoisen läsnäolon harjoittamiselle. Tunne- ja tietoisuustaitoja puolestaan on selitetty ja määritelty myös siten, että ne ovat osa älykkyyttä, eli että kysymys on tunneälykkyydestä (EQ, Emotional Intelligence) ja henkisestä älykkyydestä (SQ Spiritual Intelligence). Nämä ovat erilaisia lähestymistapoja asiaan, jossa koko ajan on kysymys samasta asiasta, samasta tavoitteesta. Siis mistä?

Being mindful tarkoittaa englannin kielessä huomata, olla huomaavainen, ottaa huomioon yms. Se kertoo mielestäni oikein hyvin, mistä on kysymys. Eli kaikesta on kysymys! Ihan koko elämästä on kysymys!

Hyväksyvä, tietoinen läsnäolo, mindfulness on havaitsemisen ja elämisen tapa. Sitä voi harjoittaa myös muodollisesti, tekemällä harjoituksia. Harjoituksia voi verrata kulkuvälineeseen, jolla pääsee toivottuun paikkaan, tässä tapauksessa toivottuun olemisen ja elämisen tapaan. Kun se on saavutettu, harjoituksia ei välttämättä tarvita, koska niistä on tullut pysyvä tapa olla. Harjoitukset eivät ole minkään uskonnon tai filosofian yksinoikeuksia – erot henkisten traditioiden piirissä ikiaikoja harjoitettujen menetelmien välillä ovat pinnallisia ja päämäärä kaikissa on sama. Päämäärä on pelon korvaaminen rakastavalla myötätunnolla itseä ja kaikkia muitakin kohtaan.

Henkiinjäämisreaktioiden päivittäminen yhteistyön aikaan

Hyväksyvä, tietoinen läsnäolo on kaikkinaista hyvinvointia, rauhaa ja henkilökohtaista kasvua edistävä tapa elää. Kova väite, mutta perustelut ovat samaa luokkaa. Automaattiset henkiinjäämisreaktiomme ovat kääntyneet meitä vastaan. Ne rappeuttavat terveytemme, jos emme osaa säädellä niitä tietoisesti. Ja tässä on avain, tietoisesti! Juuri se, että nuo reaktiot ovat automaattisia, toisin sanoen ne hoituvat ilman että niitä tarvitsee ajatella, tekee niiden säätelyn niin vaikeaksi. Se on kuitenkin mahdollista.

 Automaattinen henkiinjäämisreaktio tarkoittaa sitä, että vaaratilanteen havaitessaan kehomme valmistautuu salamannopeasti joko hyökkäykseen tai pakoon, pahimmassa tapauksessa lamaantumiseen. Taistelu- tai pakovalmiuden takaamiseksi kaikki ne prosessit, jotka ovat sillä hetkellä tarpeettomia, lopetetaan. Ruoansulatus lakkaa ja immuunipuolustusjärjestelmä romahtaa. Samalla sulkeutuvat myös havainnointikyky ja kyky järkevään ja johdonmukaiseen ajatteluun.

Koska emme enää kykene juurikaan yksilöinä hallitsemaan ympäristöämme tai ennustamaan tulevaisuuttamme, osa meistä tuntee olonsa koko ajan turvattomaksi. Turvallisuudentarpeemme tuntuu vaativan kokoaikaista ajattelua, suunnittelua, varmistamista, vakuutuksia, pyrkimistä, kahmimista, suorittamista, HALLINTAA! Sekin, että haluamme määritellä ja selvittää jonkin asian ”juuret”, on eräänlaista turvallisuuden hakemista ja hallinnan tunnun saavuttamista. Kun tiedän täsmälleen, mistä on kysymys, olen turvassa. Sitten voin sanoa, että ”mielenkiintoista, mutta ei sovi minulle” ja jatkaa pelkäämistä.

Kun jatkuvaa muutosta, joka puolelta tulvivaa ristiriitaista tietoa ja omaa asemaa ja tulevaisuutta ei voi hallita, pelkäämme koko ajan jotakin. Pelkäämme, että menetämme jotakin meille arvokasta, tai pelkäämme, että emme saa sitä mitä tarvitsemme. Pelko saa aina aikaan puolustautumisreaktion.

Jos hyökkäys-pakoreaktio tuhansine eri biokemiallisine prosesseineen on lähes koko ajan päällä, keho rappeutuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka mitä yrittäisi tehdä. Joku on sanonut sattuvasti, että ”jos korvien välissä on sementtiin valettu mieli, ei siinä paljon taukojumpat auta”.  Luontaiset paranemis-, korjaamis- ja uusiutumisprosessit, jotka kuuluvat myös kehomme hienouksiin, eivät saa riittävästi aikaa ja tilaa. Niillä on oma biologiansa, joissa sekä kehon biokemia että sähköisesti mitattava tila on erilainen kuin stressissä.

Rauhaa ja rakkautta

Tämä korjaava ja stressistä palauttava tila opetellaan saamaan tahdonalaisesti aikaan harjoittamalla hyväksyvää, tietoista läsnäoloa eli mindfulnessia. Kysymys ei siis ole mistään uskonnosta tai filosofiasta tai oppisuunnasta, vaan aivan yksinkertaisesti kehon ja mielen olotilasta. On myös täysin yhdentekevää, millä nimellä tämän olotilan saavuttamista omia ajatuksiaan ja tunteitaan tarkkailemalla kutsutaan. Suostumme havaitsemaan, mitä tapahtuu sisällämme ja ulkopuolellamme, myönnämme havaintomme ja tunteemme todeksi ja oivallamme, että pelolla ja siitä nousevilla ajatuksilla teemme itsemme onnettomiksi, stressaantuneiksi ja ahdistuneiksi.

Oivallamme, että ainoa hetki ja aika joka meillä on, on nyt. Ei ole tarpeen koko ajan, ei etenkään öisin, miettiä menneisyyttä tai suunnitella tulevaisuutta. Tietoa ei kannata kerätä päähänsä, koska se vanhenee niin nopeasti, vaan on tarpeen ottaa vastaan ja välittää tietoa ja soveltaa sitä. Ei ole tarpeen kilpailla vaan tehdä yhteistyötä koska vain se mahdollistaa eloonjäämisemme. Muutenkaan ei ole tarpeen olla koko ajan ”päissään”.

Kun aiheeton pelko poistuu, kaikki on (automaattisesti) hyvin. Eikös tämä ole kirkonkin perimmäinen sanoma? Ei siis syytä huoleen, sanoman levittäjien pitää vain itse ensin sisäistää tämä asia. Jo Tuomas Kempiläinen sanoi Kristuksen seuraamisesta, että ”pääse ensin itse rauhaan, niin voit tuoda rauhan toisillekin”. Unohdetaan se buddhalaisuuden pelko – ei se kai haittaa vaikka ”vääräoppisetkin” olisivat rauhassa!

Ihminen, niin kuin koko luomakunta, on jatkuvassa kehittymisen ja luomisen tilassa. Pelon poistuessa ja rakastavan myötätunnon vallitessa kehittyminen ja luominen suuntautuvat poikkeuksetta kaikkinaisen hyvinvoinnin lisäämiseen kaikille. Näin mindfulness on myös maailmanrauhan edistämisen väline! Ei ole tarpeen kiistellä siitä, kenen huomaavaisuus on sitä parempaa huomaavaisuutta, sitä ainoaa oikeaa huomaavaisuutta. Jätetään vanhan henkiinjäämisjärjestelmän säilyttäville. Hehän eivät jää henkiin…